Tänään oli vapaapäivä eli lampsimme jo eilen alas syömään; emmekä pettyneet ruokaan. Mutta huomenna töihin!
Köröttelimme heti kello 9 aamulla Mijas Puebloon kaupungintalolle, jossa meikäläinen ilmoittautui kaupungin asukkaaksi. Jussin piti myös olla mukana, koska hän on jo ilmoittautunut ja mä asun sitten samassa kiinteistössä. Espanjassa kaikki kämpät on kiinteistöjä vaikka olis kerrostalo.
Daami hablasi täydellisesti englantia ja napsutteli ripeästi tietokonetta, otti kopiot passeista ja residencia -korteista (mulla oli varmuuden vuoksi mukana muovikassillinen kaikenmaailman papereita). Sitten hän tulosti tietokoneelta meikäläiselle ns. asuinpaikkatodistuksen, läimäisi siihen leiman ja nimmarin. Ja homma selvä.
Olen nyt virallisesti Mijasin asukki. Ja saan äänestää vaaleissa ja nauttia kaikista kunnan tarjoamista etuuksista.
Seuraava etappi on omalääkärin hankinta paikallisesta arvauskeskuksesta. Mutta sinne pitää ottaa tulkki mukaan. Onnneksi meillä asuu tuossa parin sadan metrin päässä suomalainen sairaanhoitaja, joka osaa hyvin espanjaa. Hänen vanavedessään menen sitten jossain vaiheessa järkkäilemään sitä omalääkäriä. Kuinka paljon sitä nyt tarvitsee, se jää nähtäväksi, mutta töihin tarvitsen aina tuon paikallisen keskuksen lääkärintodistuksen, jos olen sairas. No eihän sitä tietenkään sinne omalääkärille silloin pääse, vaan joutuu menemään päivystykseen.
Lisäksi kävimme ulkoiluttamassa koiria paikallisessa löytökoirakeskuksessa Mijasissa eli PADissa. Siinä kuulkaa hiki tuli, kun koira painoi ulos kuin tuli persiin alla ja meikä perässä. Sellainen kilometrin lenkki vietiin kaikkia ja meitä oli siinä joku 7 ihmistä ulkoiluttamassa. Kello 10 oltiin siellä ja 12.30 lähdettiin kotiinpäin. Tuli samalla itselle liikuntaa. Jussi käy erään tässä talossa asuvan englantilaisen daamin kanssa aina maanantaisin ja perjantaisin ulkoiluttamassa noita koiria.
Onpa hieno juttu tuo koirien ulkoilutus! Samalla, kun itse lenkkeilee, voisi ihan hyvin meikäläinenkin napata koiran mukaansa.
VastaaPoistaItse ulkoilutin vuosia sitten erään vanhan mummon saksanpaimenkoiraa. Onneksi poikansa huomasi lopulta, että ison ja vahvan, paljon liikuntaa tarvitsevan koiran paikka ei ole heiveröisen vanhuksen luona!
Onnea vaan uudelle kaupunkilaiselle!